Huuhkajista tuttu ja Ilveksessä viime kaudet pelannut Toni Kallio on ilmoittanut lopettavansa pelaajauransa kuluvaan kauteen. Puolustaja nähdään viimeistä kertaa kentällä lauantaina FC KooTeePee -ottelussa.
Vaikka Kallio lopettaa pelaajauransa, aikoo hän jatkossakin toimia Ilveksen mukana.
- Valmentaminen on kiinnostanut minua jo jonkun aikaa ja olenkin pelaajauran aikana suorittanut valmentajakoulutusta. Viimeisen kahden vuoden ajan olen pelaamisen ohessa valmentanut Ilveksen junioreita, Kallio kertoo seuran verkkosivuilla.
- Kuluvan kauden aikana olemme käyneet seuran kanssa keskusteluja jatkostani Ilveksen organisaatiossa ja uskon vahvasti, että tulen jatkamaan Ilveksessä tämän kauden jälkeen.
Kallio ehti pelata urallaan 49 A-maaottelua, joissa hän on tehnyt kaksi maalia. Kallio on voittanut urallaan muun muassa kaksi Suomen mestaruutta.